top of page
omakuva.jpg

NINA VAINIORANTA

Toimintaterapeutti AMK

Valmistuin toimintaterapeutiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 2018. Valmistumisen jälkeen olen työskennellyt yksityisessä toimintaterapiayrityksessä arviointi- ja kuntoutusjaksoja toteuttaen. Asiakaskuntani on koostunut pääasiassa lapsista sekä nuorista ja heidän verkostoistaan. Lisäksi olen saanut kosketuspintaa myös aivovamma asiakkaista. Erikoissairaanhoidon kokemusta minulle on karttunut (HUS) lasten psykiatriselta vastaanotolta, missä olen osallistunut myös lasten tunne- ja itsesäätelyryhmän ohjaamiseen sekä vanhemmuuden tukemiseen uhmakkaan lapsen käytösongelmissa.

​

Sytyn päästessäni suunnittelemaan ja mahdollistamaan yksilön päivittäisistä selviytymistä arjen toiminnoissa. Kiinnostuksen kohteet sekä osaamiseni pääsevät parhaiten esiin asiakkaiden tunne- ja itsesäätelypulmissa. Vahvuuksiani ovat järjestelmällinen toimintatapa ja halu kehittyä ammattilaisena. Erityinen vahvuuteni on ammatillinen vuorovaikutus asiakastyössä.

​

Työurani aikana olen saanut toistuvasti hyvää palautetta lämpimästä ja empaattisesta kuuntelusta sekä miellyttävästä tavasta kohdata asiakas. Supervoimani on kuuntelu ja vuorovaikutussuhteen luominen asiakkaan kanssa, mikä mahdollistaa antoisan ja tuloksia tuottavan yhteistyön.

​

Koulutukset

-Toimintaterapeutti AMK (2018)

- SI-koulutus A-osa

-Toimintaterapeuttista tunnetyöskentelylä arjen keskellä

-Mitä sä rageet-valmennus

-Kuormitukesesta tasapainoon

-Neuropsykiatriset häiriöt

-ADHD-lapsen oppimisen tuki

-The Zones of Regulation

-Oppilaan minäkuva ja luottamus omiin kykyihin

-Haastavat kasvatustilanteet

-Nopea piirtäminen haastavien tilanteiden tukena

-Kynätaidot haltuun

-Ralla-arviointimentelmä

-NLP Practionner

​

​

bottom of page