ASIAKASLÄHTÖISTÄ TOIMINTAERAPIAA
Porvoossa ja lähikunnissa
​
Ajattelen, että meissä kaikissa on valtava potentiaali ja tarve olla osa sosiaalista joukkoa, ikään kuin mineraalit, joista muodostuu erilaisia kivilajeja. Meidän kaikkien sisällä on aurinkoenergiaa, joka haluaa levitä ympäristöön tuoden iloa, valoa ja optimismia ympärilleen. Meillä on luonnollisesti kaikki tarvittava sisällämme. Joskus ympäristöt, joissa toimimme, eivät päästä esiin meidän parhaita puoliamme. Silloin tarvitsemme sekä ulkoista että sisäistä tukea, muutoksen aikaan saamiseksi. Tuen avulla toiminnallinen identiteettimme vahvistuu. Tuen avulla on mahdollista siirtää uudet ajatus- sekä toimintamallit teoiksi. Tämän myötä voit menestyä paremmin, niin kuin itse, ja ympäristö meiltä odottavat.
​
Siksi Sitriinin palvelut.
PALVELUT
Yksliötoimintaterapia
Pariterapia
Ryhmä toimintaterapia
Arvioinnit
​
Toteutan toimintaterapiaa Itäuudenmaan hyvinvointialueen kunnissa; Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo. Lisäksi Helsingissä ja Vantaalla.
​
Käynnit voivat toteutua vastaanotolla tai asiakkaan omassa toimintaympäristössä.
​
Maksajatahona voi toimia Kela, erikoissairaanhoito, hyvinvointialue, vakuutusyhtiö tai asiakas itsemaksavana.
Palvelen suomeksi ja englanninkielellä.
OTA YHTEYTTÄ
Toimintaterapia Sitriini
Y-tunnus: 2189652-0
Rauhankatu 29 3. krs 06100 Porvoo
045 783 57830